tiistai 22. huhtikuuta 2014

Miksi valitsimme valaistuksen?

Meillä oli runsaasti valinnanmahdollisuuksia miettiessämme, mikä olisi ensimmäinen kodinohjauksen osa-alue, jonka esittelemme. Olemme tekemisissä erittäin monimuotoisen kokonaisuuden kanssa. Tämä tarkoittaa sekä teknistä toteutusta että sitä, kuinka sujuvaksi erilaiset perheet kokevat palvelun käyttämisen.

Ennen teknisen kehitystyön aloittamista kävimme läpi useita eri vaihtoehtoja. Tavoitteenamme oli tarjota selkeä ja helposti hallittava kokonaisuus ensimmäisille asiakkaillemme. Tehokkuuden ja energiansäästön näkökulmasta esimerkiksi etäohjattavat pistorasiat tai ilmastoinnin ja lämmityksen ohjaus olisivat voineet olla yksi vaihtoehto. Turvallisuuden puolelta tarjolla olivat liiketunnistimet, valvontakamerat ja sähkölukot. Tunnelman osalta kävimme läpi langattomat kaiuttimet ja viihdejärjestelmät. Lähemmässä tarkastelussa monet näistä osoittautuivat joko liian yksipuolisiksi tai turhan hankaliksi pilottivaiheen tavoitteisiimme nähden.
Miksi valitsimme valaistuksen?
Kaikki mietintäkierrokset päätyivät lopulta valaistukseen ja valaistuksen automatisointiin.
  • Valaistus on laaja osa jokaisen kodin tunnelmaa, turvallisuutta ja tehokkuutta.
  • Älyvalaistus on mahdollista jälkiasentaa varsin helposti.
  • Valaistuksen käyttöön liittyy lukemattomia eri tilanteita ja tapoja, joilla voimme helpottaa käyttäjän elämää. 
  • Valaistus on monimutkainen kokonaisuus ja tarjoaa meille yrityksenä riittävän perustan laajemman kodinohjauksen toteuttamiseksi. 
  • Toteutukseen käytettäviä laitteita, kuten Philips Hue -älylamppuja, löytyy markkinoilta ja ne ovat riittävän laadukkaita.
Päätimme tarjota ratkaisun, jossa valaistusta voidaan ohjata muun muassa liikkeen, kellonajan tai viikonpäivän perusteella perheen arkielämän tarpeiden mukaan. Kirkkaus- ja värisäätö tuovat käyttäjälle lähes rajattoman määrän erilaisia vaihtoehtoja, joiden mukaan tunnelmaa voi muokata juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Valaistusratkaisumme toteutus on pitkällä ja ensimmäinen pilottimme alkaa pian. Sen aikana keräämme arvokasta tietoa siitä, kuinka erilaiset perheet käyttävät Cozify-valaistusta kodeissaan. Myöhemmin tänä vuonna laajennamme palveluamme uusille alueille. Tilaa uutiskirjeemme, niin pysyt ajan tasalla.

-Tony-

Tony Cozify-tiimistä keskittyy liiketoiminnan kehittämiseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti