keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Smart Home Summit 2015

Cozify osallistui syyskuun lopulla Smart Home Summittiin Lontoossa. Esittelimme Cozify Hubia omalla ständillä ja osallistuimme muutamaan mielenkiintoiseen paneelikeskusteluun. Alla kerron tapahtumasta ja siellä tehdyistä havainnoista tarkemmin.
Järjestäjä oli ottanut varman päälle pienehköt tilat, mutta kiinnostus tapahtumaan oli sen verran suurta, että lisätilojenkin jälkeen tilaisuus oli loppuunmyyty. Noin 400 osallistujaa jakautuivat mukavasti eri toimialoille. Ehkä kaikkein isoimpana ryhmänä olivat matkapuhelin- ja laajakaistaoperaattorit, mutta sen lisäksi paikalla oli myös vakuutusyhtiöitä, energiayhtiöitä ja kulutuselektroniikan jälleenmyyjiä. Näytteilleasettajien joukossa oli Cozifyn lisäksi enimmäkseen erilaisten älylaitteiden, kuten älytermostaattien, sensoreiden ja valaistusjärjestelmien valmistajia.

Tutkimukset

Seminaariin oli kutsuttu useampi tutkimusyritys, jotka kertoivat viimeaikaisista löydöksistään. CCS Insightsin Martin Garner kehotti älykodeista liiketoimintaa haikaileville yrityksille päättäväisiä toimia osaamisen ja tiedon jakamisessa. Hän myös huomautti monien vanhempien kotireitittimien olevan kyvyttömiä palvelemaan nykykodeissa olevia kymmeniä laitteita. Tämän takia ne joudutaan uusimaan jonkin ajan kuluessa. Tämä antaa operaattoreille mahdollisuuden integroida omiin reitittimiin älykotitoiminnallisuuksia. Myös Cozifyltä kysyttiin tätä mahdollisuutta erään eurooppalaisen operaattorin toimesta.

Strategy Analyticsin Bill Ablondi oli tutkinut eri käyttäjäryhmiä ja heidän kiinnostusta älykotiin. Hän nosti esiin erityisesti kaksi ryhmää, ensimmäinen nimeltään Green Nesters, eli ympäristöä arvostavat perheelliset ja toinen nimeltään Impressers, eli sellaiset ihmiset jotka pyrkivät tekemään vaikutuksen muihin ihmisiin omalla kodillaan. Heidän tutkimuksen mukaan molemmat ovat muita ryhmiä alttiimpia investoimaan älykodin rakentamiseen, tosin ilmiselvästi eri syistä.

Massamarkkinaksi

Paikalla oli myös perinteisen kotiautomaation edustajia. Osaa selvästi ärsytti meidän tulokkaiden kuvitelmat siitä, että markkinaa vasta luodaan. Useammassa puheenvuorossa muistutettiin kuinka kotiautomaatiota on tehty jo 20-30 vuoden ajan. Sitä tuskin kukaan lähtee kiistämään, mutta heidän tapansa toimia on valitettavasti rajoittanut kotiautomaation tuoman mukavuuden ja turvallisuuden vain hyvin pienen kansanosan ulottuville. Meidän tulokkaiden missiona on tuoda se kaikkien ulottuville.

Olen kuitenkin perinteisen kotiautomaation edustajien kanssa yhtä mieltä siitä, että massamarkkinaksi tämä nousee viihteen ja mukavuuden avulla, eikä ensisijaisesti turvallisuuden ja energiatehokkuuden. Toki nämä kaikki alueet on järkevää tuoda samaan käyttöliittymään käytön helpottamiseksi.

Isoja lukuja

Toisaalta on hyvä muistaa, että perinteisen kotiautomaation ja uusimman Internet-of-Things maailman väliin mahtuu ensimmäinen kapinallisluokka. Mm. saksalainen e-Q3 on kehittänyt ja myynyt 868MHz taajuudella toimivia edullisia laitteita jo vuosia. Heidän mukaansa laite, jota myydään alle puoli miljoonaa kappaletta, on epäonnistunut.

Yhdysvaltalainen AT&T on panostanut omaan turvaorientoituneeseen tuotteeseensa erittäin paljon ja huhujen mukaan myy sitä nyt kymmeniä tuhansia kappaleita kuukaudessa. Suomen kokoisena markkinana pidettävässä Hong Kongissa myytiin Huawein mukaan 50.000 kotiautomaatiotilausta paikallisen operaattorin toimesta puolessa vuodessa.

Tavallisen kuluttajan kotiautomaatio on siis lähtenyt voimakkaasti liikkeelle jo joillakin markkinoilla. Eurooppa tulee näitä markkinoita hieman perässä, mutta toisaalta täältä löytyvät nyt ne kaikkein tuoreimmat konseptit.

Käy tutustumassa Cozifyn Hubiin tarkemmin osoitteessa www.cozify.fi.

Antti / Cozify

tiistai 6. lokakuuta 2015

Prooven ja Nexan laitteet sekä uusi jälleenmyyjä Verkkokauppa.com

Julkaisemme tuen Prooven ja Nexan langattomiin laitteisiin. Uusien tuettujen laitteiden listalta löytyy muun muassa edullisia pistorasioita, lämpömittareita, liiketunnistimia ja kaukosäätimiä. Seuraavassa on yhteenveto uusista laitteista ja muutama esimerkki mielenkiintoisista ja hauskoista käyttökohteista. Laitteet ja Cozify Hubin voit nyt ostaa Verkkokauppa.comista.


Prooven ja Nexan älykotilaitteita on löytynyt markkinoilta jo useamman ajan. Niitä ohjataan monesti langattomilla kaukosäätimillä, mutta yhtä hyvin ne toimivat sulassa sovussa muiden älylaitteiden kanssa osana Cozify Hubin ohjaamaa nykyaikaista älykotia. Yhdistämällä eri laitteiden ominaisuuksia keskenään voit tuoda asumiseen aivan uudenlaista mukavuutta ja turvallisuutta.


Muutama esimerkki uusista käyttökohteista
  • Kaukosäätimen tai langattoman seinäkytkimen taakse saa näppärästi eri tunnelmiin ja vuorokauden aikoihin sopivan valaistuksen sekä musiikin.
  • Suihkutilan valot muuttuvat punaisiksi, kun suihkutilan suhteellinen ilmankosteus ylittää 90%. Älyvalot kertovat, että on aika lopettaa suihkuttelu - kätevä ominaisuus perheelle, jossa teinit saattavat jäädä suihkuun asumaan.
  • Sikariharrastajan ei enää tarvitse arvuutella humidorin suhteellisen ilmankosteuden tasoa, ja viiniharrastaja tietää aina viinikaapin lämpötilan. Lämpötila-/kosteusanturin avulla saat ilmoituksen puhelimeen, jos lämpötilan tai suhteellisen ilmankosteuden taso ylittää tai alittaa itse määrittämäsi rajan.
  • Uima-altaan lämpötilamittari toimii hienosti laiturinpäässä järviveden lämpötilamittarina. Veden lämpötilan voi tarkistaa jo ennen mökille lähtöä.
  • Kasvihuoneen syyslämmitys hoituu lämpömittarilla ja pistorasian taakse sijoitetulla lämpöilmapuhaltimella. Cozify pitää yhdellä yksinkertaisella säännöllä lämpötilan aina vähintään 15 asteessa eivätkä myöhään istutetut tomaatit kärsi yöpakkasista.

Sananen tekniikasta

433 MHz:n radiolla toimivat laitteet ovat yleensä edullisempia kuin esimerkiksi Zigbee- tai Z-wave-laitteet. Syynä tähän ovat mm. laitteiden pelkistetty ulkomuoto ja yksinkertainen teknologia. Kommunikointi on yksisuuntaista ja salaamatonta, eikä laitteita siksi voi suositella kriittisiin käyttökohteisiin, kuten lukitukseen. Yksinkertaisuutensa vuoksi laitteet toisaalta toimivat hyvissä olosuhteissa moitteetta ja viiveettä.

Oma kokemukseni Cozify Hubiin liitetyistä Prooven ja Nexan laitteista on hyvinkin positiivinen. Liike- ja hämärätunnistimet sekä ovisensorit ovat toimineet sujuvasti yhteen Nycen Zigbee -tunnistimien ja Osram Lightify-valaistustuotteiden kanssa. Laitteiden asennus on Hubin avulla helppoa ja yhteys kantaa useiden rakenteiden läpi koko taloon ja aina ulos asti. Kantamaa voi jatkaa saatavilla olevilla "range extendereillä", mutta minun tapauksessani niitä ei ole tarvittu. 

Mitä seuraavaksi?

Prooven laitteet ovat jo tänään Cozify Hubin tuen piirissä. Nexan laitteet ovat hyvin samankaltaisia Prooven laitteiden kanssa ja niiden tuki julkaistaan kaikille aivan lähipäivinä. Nexan myötä uusina laitekategorioina tarjolle tulevat mm. hämärätunnistin, seinäkytkin ja ovikello.

Nexa-tuen jälkeen keskitymme mm. IP-kameroiden tukemiseen. Palautetta ja ideoita uusista tuettavista laitteista otamme erittäin mielellään vastaan. Osallistu uusiin laitteisiin liittyvään keskusteluun Cozifyn keskustelufoorumilla.

Mistä näitä uusia laitteita voi ostaa?

433 MHz-laitteiden tuen taustalla on osaltaan juuri käynnistynyt jälleenmyyntiyhteistyö Verkkokauppa.comin kanssa. He myyvät muiden älykkäiden laitteiden ohella sekä Cozify Hubia että Prooven ja Nexan tuotteita.

Olemme Verkkokauppa.comin Digimessuilla lauantaina 10.10.2015 Helsingin Jätkäsaaren myymälässä esittelemässä Cozify Hubia ja älykodin mahdollisuuksia. Tervetuloa tutustumaan!

Mukavaa ja kodikasta syksyä,
Kimmo/Cozify

Tämä on Cozifyn blogi, jossa pohditaan kotiautomaatioon ja kodin laitteiden ohjaamisen liittyviä asioita ja kerrotaan yrityksen kuulumisista. Äänessä ovat vuoroin oma joukkomme sekä vieraskynät.

Tervetuloa mukaan ja kommentoimaan.